...Blogia kirjoittamassa.

Ihan vieras maailma toistaiseksi, mutta mielikuva on että näillä kentillä voi vähän jäsentää ajatuksiaan ja päästellä höyryjä. Toki kiltisti ja tahdikkaasti.

Koitan saada jotain nuppini söheröisestä asiavyyhdestä purettua aina silloin taällöin. Nyt juuri on seesteinen kausi meneillään, eikä mikään maailmantilassa vaivaa tai ärsytä erityisesti. Vanhat tutut systeemit pyörivät niin taloudessa kuin politiikassakin, enkä ole havainnut mainittavia irtiottoyrityksiä miltään taholta. Olisi tietysti hauskaa nähdä jokin oikeasti suoraselkäinen poliittinen avaus, jonka pyrkimyksenä olisi kaikille lankeava etu ja hyvä. Ja jolla olisi vielä jonkinlainen realistisen tuntuinen perusta. Tai että helvetti jäätyy... Talouden menosta en tälläkertaa viitsi jupista. Homma on niin tunnepohjaista matematiikkaa, että kärryillä pysyminen on vaikeaa, jopa mahdotonta.

Onneksi on tämä alati jäytävä levottomuus joka aktivoi ajoittain uusiin hankkeisiin, ja yrityksiin etsiä rauhaa jostain. Siitä tämä tarve kirjoittaa lienee kumpuaa. Ja tarpeesta tulla huomatuksi. Olo on ollut liian tasaista, kiskot ovat suorat eikä mutkia näy. Vauhti hiipuu ja turhautuneisuus lisäänty.

Mutta alkuun olen pääsyt tälläkin saralla. Tässä ovat ensimmäiset virkkeeni ja toivottavasti jatkoa seuraa lähiaikoina.